Kristuksen seuraamisesta

Jaa tämä kirjoitus:

Näin pääsiäisaikana jatkan kristillistä pohdiskelua.

Olen työstänyt vahvasti sitä Raamatun kohtaa, jossa ihminen kadottaa oman elämänsä Kristuksen ja evankeliumin vuoksi. Ja toisaalta kohtaa, jossa elämä on Kristus ja kuolema voitto. Olen miettinyt näitä asioita varsin omakohtaisesti.

Jo näiden rivien kirjoittaminen vaati rohkeutta. Vaikka sekä sisäisesti että ulkoisesti olen elänyt läheisessä Jumala-suhteessa läpi elämäni, silti olen usein hävennyt kovin julkista esiintymistä yleisillä foorumeilla, joilla viestin suopea vastaanotto on vähän epävarmempaa.

Alitajuinen ajatus lienee ollut, että kun aidosti kerron olevani Kristuksen puolella, minulle nauretaan, minua vähätellään, minut suljetaan ulos ja elämästä tulee lopulta lohdutonta. Kovin inhimillistä huolta siis. Sellaista, jonka juuret ovat usein varhaisissa sosiaalisissa kokemuksissa, jotka liittyvät juuri noihin asioihin.

Ja kuitenkin jo näitä rivejä kirjoittaessani tunnen, kuinka saan myös voimaa. Pahin on jo takana. Sanoin sen eikä taivas pudonnut niskaan. Ehkä itse viesti on kuitenkin pelkoja tärkeämpi, ehkä sitä aidosti kuunnellaan koska se on merkityksellinen. Viestiä on myös hyvä käydä läpi ajatellen rakastavasti muita ihmisiä, joiden hyvinvointiin sanat voivat vaikuttaa.

Kristuksen seuraaminen on ristin kantamista. Huomaan kuinka monella eri tavalla olen seurannut ristin sijaan omaa tahtoani. Olen halunnut rahaa, sananvaltaa, kunnioitusta, huomiota, ihailua ja vaikka mitä. Minä, minä, minä. Risti on kuitenkin lähempänä antamista kuin saamista. Se on suostumista kulumaan toisten puolesta, kuten viisas kasvatustieteen opettajani aikanaan kuvasi.

Katsoin vähän aikaa sitten tuoreita suunnittelemiani nettisivuja ja kuvaani etusivulla. Suorastaan nauroin nähdessäni itsekorostuksen, jota olen alkanut kutsua uljaasti henkilöbrändin rakentamiseksi. Ikään kuin kaiken palvelumyynninkin tavoite olisi se, että minä ihmisenä nousen jalustalle. Onhan tämä toki välttämätöntä henkilökohtaisia palveluita myytäessä, mutta jotenkin jäi maku, että oma kehu haisee vähän liikaa. Aika siis miettiä brändiä uudelleen.

Mietin sisäistä lasta, joka opetteli aikanaan elämää viattomana, valmiina ja avoimena kohtaamaan maailman. Tässä hän on vuosikymmeniä myöhemmin, teologian maisterina, pastorina, lehtorina ja akateemisena jatko-opiskelijana, eikä lopulta yhtään sen ihmeellisempänä kuin se lapsi silloin. Matkalle on mahtunut oppia ja kehittämistä, iloa ja yhteisöllisyyttä. On myös jouduttu menemään pimeään yöhön ja erämaahan ja pysymään siellä joskus sietämättömän kauan. Näin lopulta vahvistumme ja saamme myös osaamista auttaa muita.

Lopulta ymmärsin jotain olennaista Kristuksen seuraamisesta juuri omana itsenäni, näillä kokemuksilla, tällä persoonalla. Työstettyäni omia vaikeita kokemuksiani olen huomannut, etten voi luottaa omatekoiseen minääni. Siis siihen oman mielen ja egon rakennelmaan, joka on kehittynyt vuosien varrella kaikissa lukemattomissa vuorovaikutuksissa ja joka vaikuttaa myös siihen peiliin, joka on tässä ja nyt näkyvissä muille ihmisille tai jota ainakin helposti haluaisi näyttää. Mieli kaikkine kykyineen on kyllä osa meitä, mutta se voi todella myös johtaa harhaan. Usein sitä selvemmin mitä tiiviimmin se käpertyy itsensä ympärille.

Pääsiäisaikana on hyvä miettiä, mistä nyt voisi olla aika luopua. Itse olen ajatellut, että on hyvä luopua liiallisesta luottamuksesta oman mielen ja tahdon kykyyn tehdä elämästä mielekästä ja hyvää. Vaikka terve annos humanismia onkin paikallaan, kristillinen ihmiskäsitys tunnustaa myös oman mielen ja kykyjen rajat.

Tämä avaa yrittäjälle tervehdyttävästi ovia nähdä paremmin asiakkaan tarpeet omien tuotteiden sijaan. Myyminenkin on lopulta auttamista, vuorovaikutusta ja välittämistä.

Se antaa myös Kristukselle tilaa sydämessä. Kun huomaamme, ettemme voi hallita edes omaa elämäämme, tulemme nöyräksi ja vastaanottavaiseksi. Avaamme oveamme ja luotamme. Joskus olemme avanneet ovea sellaiselle, joka ei lopulta osoittaudu luottamuksen arvoiseksi.

Sen sijaan on hienoa tietää, että tähän luottamuksen kohteeseen voi luottaa aina. Luottamus ja usko, omasta vapaasta tahdosta, omana itsenä. Se on minulle todellinen tämän paastonajan lahja.

Jaa tämä kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.